Olen soittanut nyt vielä parille eläinlääkärille, jotka ovat olleet mukana tässä eläimiä hoitamassa. Kaikkien yhteinen mielipide on, että jos meillä olisi jokin tarttuva vakava tauti, se olisi näkynyt tutkimuksissa. Kaikkien mielestä ei ole syytä olla käymättä näyttelyissä tai jättää pentuja myymättä tämän vuoksi. Ohjeita tuli vain vaihtaa kuiviketta ja jos joku vielä kuolee mystisesti, pistää se Eviraan ja tutkitaan sen kuolinsyy.
Tällä hetkellä vain yksi talvikko ääntää. Painot on pysyneet nyt viikon samassa tai osalla nousseet.
En tässä kuussa uskalla käydä vielä näyttelyissä, ensi kuussa katsotaan tilannetta lähempänä, että onko mitään muuttunut. Pentuja uskaltanen nyt myydä, mutta jokaiselle ostajaehdokkaalle olen kertonut suoraan mikä tilanne on ja linkannut tänne, että saa lukea tarkemmin.
Olen saanut muutamia yhteydenottoja näiden tekstien myötä, paljon kiitoksia niistä! Sain yhden viestin, jossa kerrottiin kuinka eläimille oli tullut tosi kummallisia oireita ja syyksi oli selvinnyt ruoka. Sieltä oli löytynyt jotain, mitä ei ruuassa missään nimessä pitäisi olla. Kun ruoka vaihtui, oireetkin katosivat. Hankala tuohon uskoa meidän kohdalla, ellei se ollut Altromin ylläpitopelletti joka aiheutti laihtumista. Ainakin Lavender's kasvattajan blogissa mainitaan, että ylläpitopelletti olisi laihduttanut eläimiä ja kuulin saman myös Sateenkaaren kasvattajalta. Harmi, että kuulin tämän vasta nyt.
torstai 14. tammikuuta 2016
Gerbiilien G-pennut
G-pennut tulivat eilen 6 vk. Pentuja oli huimat seitsemän kappaletta, minkä kyllä mielestäni huomaa hieman näiden koossa. Kaksi black urosta jää Tabulan Dosiystävän eli Ykän seuraksi ja black naaras jää emolle kaveriksi. Dove on varattu, siamesenaaraat on myynnissä ja black uros on myynnissä isänsä Kynsiniekkasoturin Nokkosen kanssa. Nokkonen ja sen poika lähtevät vain kotiin, jossa niitä näyttelytetään, minulle ilmoitetaan jos niille tulee jotain ja saan käyttää tarvittaessa jalostuksessa.
Punnitsin pennut eilen:
u. dove Tabulan Grehem 36 gr
u. black Tabulan Go For It 36 gr
u. black Tabulan Golden Boy 36 gr
u. black Tabulan Give Me Your Love 33 gr
n. black Tabulan Gabrielle 33 gr
n. siamese Tabulan Galaksien Guningatar 31 gr
n. siamese Tabulan Go Go 36 gr
Alku oli hieman huono näille, kun heti ensimmäisen viikon aikana siirrettiin terraariota, joutuivat viettämään päiviä bokseissa papananäytteen keräystä varten ja emä ja isä selvästi stressasivat sitä paljon, on pennut kesyyntyneet hyvin. Vieressä kuva, jossa 3v tyttöni pitelee siamesenaaraita. Ei tarvitse juuri olla auttamassa, sillä pennut pysyy hyvin sylissä ja kiipeää välillä olkapäälle ihmettelemään.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016
CM's Best Enzo
Etsin kasvatukseen eläimiä, jotka eivät olisi sukua nykyisille jalostushamsuille. Sarianne Väisänen tarjosi minulle Ruotsista tullutta urosta, CM's Best Enzoa.
Enzon ilme on yleensä juuri kuvassa oleva hämmästynyt ja pöllämystynyt. Erittäin rauhallinen uros on helppo käsiteltävä ja pienen ujostelun jälkeen kiipeää itse syliin. Sen voi antaa kenen tahansa syliin, sillä Enzo sylissä tuntuu jämähtävän paikalleen.
Enzo oli ainakin yhden pentueen jättänyt Sariannelle, ennen meille muuttoaan. Vielä en ole ehtinyt sitä käyttämään eläinten sairasteluiden vuoksi, mutta tarkoitus on sitä yhden naaraan luona kyläilyttää. Lisäksi suunnitelmissa on ulkomuotoluokissa vierailua kevään aikana, mikäli oireilut loppuvat.

Tinytail Blanco
Ensimmäisenä esittelyssä on tällä hetkellä meillä pisimpään asunut talvikko, ihana naaras Tinytail Blanco eli Blanco vain.
Blanco tuli meille Sarianne Väisäseltä keväällä kasvatusta varten. Se on ollut alusta asti oikein rauhallinen ja kiltti. Hieman naarasmaista arvokkuutta löytyy, sillä jos Blancon menee herättämään ja yrittää tarjota kättä, johon kiivetä, neiti saattaa sähähtää ja syöksyä takaisin puruihin. Ei ole koskaan näykkäissyt tai purrut. Blanco onkin yleensä se, kenet annan vieraille syliin.
Blanco on saanut meillä kahdet pennut ja viettää nyt eläkepäiviä. Kummankin pentueen neiti hoiti erittäin hyvin. Sen yksi pentu on sijoituksessa ja yksi pentu meni Say-kasvatukseen. Ulkomuotoluokissa emme ole päässeet käymään kuin kerran ja sekin oli, kun Blanco oli hiljattain saanut viimeisimmän pentueensa eikä ollut oikein kunnossa vielä.
Blanco on meillä nyt vain lemmikkinä, satunnaisesti tullaan käymään näyttelyissä. Jos oikein hyvä lemmikkikoti löytyy joltain tutultani, saattaa Blanco ehkä lähteä eläkekotiin, mutta saa olla melkoisen hyvä koti, että raskin hänestä luopua.

perjantai 8. tammikuuta 2016
Eläimet sairastaa 4.
Soitin tänään Eviraan bakteeriviljelyn tuloksia. Siinä ei ollut mitään, ei yhtään mitään. Eli nyt on suljettu pois, ettei meillä ole ainakaan mitään bakteeriperäistä tautia, kuten pasteurella, eikä mitään loisia.
Painoa olen seuraillut eläimiltä ja osa jatkaa laihtumista, osa lihoo ja osa pysyy samana. Meillä kävi yhden talvikon kasvattaja kylässä, joka on myös tuomarina näyttelyissä paljon. Kuulema tuon talvikon sisarukset ja emä ovat samassa kunnossa, eli ne vain ovat rakenteeltaan hoikkia eivätkä liho vaikka mitä tekisi.
Juttelin Eviran eläinlääkärin kanssa puhelimessa taas vaihteeksi. Jos nyt ruumiinavauksissa ei löydy mitään (kuten ilmeisesti alustavissa avauksissa ei ole ollut selvää kuolinsyytä tms.), on epäilys, että:
- Mitra ja Heluna kuolivat ehkä Axiluriin ja sen aiheuttamaan ripuliin
- Laku on hoikka vain sukunsa takia, ilman sen tarkempaa syytä
- Greippi laihtui tuplapoikueen vuoksi
- gerbiilipennut ovat hoikkia, koska niitä on niin monta (seitsemän pentua)
- pari talvikkoa laihtui hieman, koska tulivat meille joulukuun alussa ja meillä on ilmeisesti eri rehu käytössä, kuin kasvattajilla ja meidän käyttämä rehu ei ole yhtä tuhtia
- muut hoikkuivat madotuksen, papanoiden keräämisen vuoksi boksissa vietettyjen päivien ja muun stressin vuoksi
- hengitysäänet voivat johtua kuivikkeesta, kokeillaan vaihtaa se toiseen (nyt käytössä sahalta haettu puru, vaihdetaan hamppuun)
Nyt seurataan eläinten yleiskuntoa, otetaan käyttöön tuhdimpi ruoka ja paljon tuoreruokaa. Siirsin hamsterit viikko sitten eri paikkaan huoneessa, entinen paikka oli aika lähellä ikkunaa.
Tuosta Axilurista selvisi muuten mielenkiintoinen asia. Koiraharrastajat eivät kaikki enää käytä Axiluria, kun siihen kuoli useita koiria. Näillä harrastajilla koiria kuoli selittämättä madotuksien jälkeen, oireina oli äkillinen ripuli ja yleiskunnon romahtaminen. Eviran avauksissa selvisi, että näillä oli immuunipuolustus romahtanut ja suolisto tulehtunut pahasti. Eläinlääkäri oli myöntänyt, että Axilurilla voi olla tällaisia sivuvaikutuksia. Kuulostaa hieman samalle, kuin mitä Mitralle ja Helunalle kävi.
Summasummaarum, meillä ei ole näiden tuloksien perusteella mitään tarttuvaa tautia, joten saadaan liikkua näyttelyissä ja myydä eläimiä vapaasti. Jätin vielä soittopyynnön Oulu EK:n Ilkka Lakovaaralle ja kysyn hänen mielipidettään tähän. Jään seuraamaan eläinten kuntoa ja ääntelyä kuivikkeiden vaihdon jälkeen.

Tunnisteet:
Axilur,
bakteeriviljely,
eläinlääkäri,
evira,
sairastaa,
sairaus
tiistai 5. tammikuuta 2016
Eläimet sairastaa 3.
En eilen päässyt viemään eläintä Eviraan, mutta tänä aamuna sitten heti aamusta lopetin Tabulan Elmosterin ja vein sen. Soittelin perään hetki sitten ja näillä näkymin perjantaina voisi olla jotain alustavaa tulosta bakteeriviljelystä. Jos siellä jotain kasvaa, menee vielä hetki että se selviää, mikä.
Meillä kävi ystäväni täällä, joka tekee eläintentarkastuksia näyttelyissä. Hän kuunteli kaikki läpi ja totesi, että selvästi osalta kuuluu ääniä hengityksestä. Olin itse kuunnellut liiankin kirjaimellisesti "eläintä korvalla pitäen", eli painanut sitä korvaan kiinni, jolloin kuului normaalitkin äänet sieltä liian hyvin. En ole ennen niin tarkkaan kuunnellut, joten kuuluuhan sitä ties mitä silloin. Hieman tyhmä olo nyt =D Kuitenkin ääniä kuului silti. Outoa tässä on, että ne joilta kuului eilen ääniä, ei kuulunut niitä tänään ja eilen kuului sellaiselta eläimeltä ääniä, jolta niitä ei ole kuulunut ennen.
Tänä aamuna Elmosta kuului lähes kovimmat äänet ja lisäksi sillä oli kasvain, joten se olisi pitänyt hetken kuluttua lopettaa kuitenkin. Mielenkiinnolla odotan, mitä muuta sieltä mahdollisesti löytyy bakteeriviljelyn lisäksi.
Sanon yleensä aina, että turha eläimiä on punnita, kun käsituntuma kertoo paljon enemmän sen yleiskunnosta. Nyt olen kuitenkin punninnut noita säännöllisesti, kun eläinlääkäreille se kertoo jotain tilanteesta. Osalla eläimistä on viimeisen kuukauden aikana pysynyt paino samassa, parilla laskenut ja vähän noussut, mutta suurimmalla osalla laskenut. Olen yrittänyt syöttää paljon pähkinää, jauhomatoja ja tuoretta, kuten banaania ja muita hedelmiä ja kasviksia, muttei sillä ole suurta vaikutusta ollut.
Jäämme odottamaan tuloksia bakteeriviljelystä ja avauksesta muutenkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)