Ostin lauantaina uuden gerbiilin. Ajattelinpa, että koska kyseessä on nuori gerbiili joka menee helposti vielä aikuisten kanssa yhteen ja tämä ostot on kaveriltani, en nyt karanteenaa sitä. VIRHE! Alla oleva 2 cm pitkä luikero löytyi sen kakasta eilen. Kakkasi siis, kun oli sylissäni, joten ei voi olla tullut mistään muualta, kuin tämän hyväkuntoinen erittäin terveen näköisen gerbiiliuroksen sisältä.
|
Normaali gerbiilin papana, jossa valkoinen mato on noin 2cm pitkä yhteensä. |
Soittorumba eläinlääkäriin ja vielä Eviraan Antti Oksaselle, josta sanottiin, että tietää näistä loisasioista enemmänkin. Tavoite soitoilla oli, että jos vahingossakaan tuo ei olisi mikään, mikä voisi tarttua hamsuihin tai hiiriin, ettei mun tarvisi pestä TAAS kaikkia terroja. Turha toivo. Eilen haettu lääkkeet ja tänään kerätty voimia jostain ties mistä, että jaksan taas ottaa kaikki terrat läpi, siivota ja madottaa joka ikisen eläimen.
Tämän vuoksi jää sitten väliin myös 27.2 Sastamalan näyttely. Ylivieskaan 2.4 päästään sentään, kun sitten ovat saaneet kaksi kertaa lääkkeet ja vaara pitäisi olla ohi.
Mitä tästä opimme. Karanteenaa ja loishäädä JOKA IKINEN uusi eläin. Olkoot kuin kaverilta tai mistä vaan.
Voimia koitokseen <3
VastaaPoistaVoi ei :( Kyllä sulla nyt vastustaa. Voimia ja jaksamista!
VastaaPoista